Erilaisten ihmisten älyn, voiman ja luovuuden yhdistäminen on monen muunkin huipputuloksen takana, mutta myös arjen toiminnassa, työelämässä ja koulutuksessa.
Nostamme jalustalle yksilöitä – Lennon, Sibelius, Einstein – koska yksilön tarina ja esimerkki on vaikuttavampi kuin ihmisjoukon. Etenkin tiede ja korkeakoulumaailma painottavat yksilön panosta; teoriat, lait ja kaavat, sairaudet, keksinnöt on nimetty henkilön mukaan, tieteen Nobelit jaetaan yksilöille, koulutuksesta ja tutkimuksesta vastaa tiukan kilpailun kautta haettu professori.
Moni ammattikorkeakoulun opettaja on yliopistokoulutuksessa perinyt vahvan yksilön substanssi-asiantuntijuuden ideaalin. Alan teoreettinen ja tieteellinen perusta tulee hallita suvereenisti ja henkilön opinnot, työkokemus, curriculum vitae, omat keksinnöt ja julkaisut ovat asiantuntijuuden mittareita. Asiantuntijat rekrytoidaan yksilöllisten tietojen, taitojen ja näyttöjen perusteella, tehtävät sovitaan ja kehityskeskustelut käydään henkilökohtaisesti ja uusiin tehtäviin tai toiselle työnantajalle siirrytään oman osaamis-, ura- ja palkkakehityksen vuoksi.
Myös satojen vuosien perinne opettajan roolista tiedon haltijana ja jakajana on pitänyt opettajaa yksin kateederilla oppijoiden yläpuolella. Vaikka opettajalla olisi menetelmät ja halu yhteistoiminnallisempaan opetukseen ja oppimiseen, eivät tila- ja työaika¬järjestelyt siihen aina anna mahdollisuutta.
Nykykäsityksen mukaan asiantuntijuus on luonteeltaan myös kollektiivista; sitä ei pidä käsitellä pelkästään yksilöllisenä ja älyllisenä, substanssiin ja tiedonhankintaan keskittyvänä prosessina. Amk-opettajuutta ja yleisemmin ammatillista asiantuntijuutta voi tarkastella kolmesta näkökulmasta:
- tiedonhankinta: asiantuntijan ”kristallisoitunut tietämys”
- osallistuminen: asiantuntijakulttuuri, sosiaalinen yhteisö ja verkostot
- tiedonluominen: tietämyksen ja käytäntöjen muuttuminen, uuden tiedon ja toiminnan luominen
”Tiedonluomisen vertauskuva tarkastelee asiantuntijuutta pitkäjännitteisenä kollektiivisena yrityksenä jaetun kohteen kehittämiseksi kohteen, joka voi olla idea, design, suunnitelma, konkreettinen tuote, palvelu tai reflektion kohteena oleva käytäntö.” (Kai Hartikainen/ TY)
Yhteistoiminnallinen oppiminen (co-learning) ja yhteisopettajuus (co-teaching) ovat Metropolian Oppijan polku- pedagogisen strategian keskeisiä elementtejä, jotka uudistavat niin opiskelijan kuin opettajan toimintaa. Kun opiskelija aloittaa ammattikorkeakoulussa tien kohti ammatillista asiantuntijuutta, pitää jo opinnoissa ja opetuksessa näkyä esimerkillisen hyvin toteutettuna työelämän monitahoinen malli asiantuntijatyölle.
”Opettajalle eivät enää riitä pelkkä ammattiosaaminen ja sen opettaminen, vaan sen rinnalla hänellä tulee olla tutkimus-, kehittämis- ja työelämäosaamista sekä taitoja edistää yhteistoimintaa. Opettajan on kehitettävä yhtä aikaa sekä omaa osaamistaan opettajana että oppijoiden oppimistoimintaa, jonka tulee tapahtua yhä kiinteämmin aidossa työelämäyhteydessä.” (Elisa Mäkinen, Toini Harra/ Metropolia)
Monella metropolialaisella on vuosien varrelta hyviä kokemuksia asiantuntijan osaamisen eri ulottuvuuksista ja jaetusta, kollektiivisesta asiantuntijuudesta aiemmassa työelämässä, KIT-hankkeissa ja myös yhteistyössä Metropolian kollegan kanssa. Oppijan polun co-learning/co-teaching tavoitteena on tehdä yhteistyöstä – yhteisopettajuudesta ja oppijoiden tiimityöstä – oppimistoiminnan pääsääntö, jos se tähän asti on ollut opettajakohtaista pilotointia tai muutamien koulutusohjelmien käytäntöä.
Tiimityöskentelyllä on omat kehitysvaiheensa ja huipputiimi ei synny hetkessä. Tiimin pitää löytää, rakentaa ja selkeyttää tiimin yhdessä sopimat toimintamalli, tavoitteet ja pelisäännöt, tiimimyönteinen ilmapiiri, luottamus ja yhteistyökyky, avoin tiedonkulku ja keskustelu, tiimin valta- ja vastuusuhteet sekä eri asiantuntijoiden roolit ja tehtävänjako. Ajan myötä luottamus kollegaan kasvaa, opitaan tuntemaan toisen asiantuntijuusaluetta ja erilaisten osaamisten yhdistämisestä syntyy uutta tietoa ja toimintaa.
Yhteisopettajuuden voisi tässä määritellä seuraavasti: ”Kaksi tai useampi henkilöä jakaa vastuun opiskelijaryhmän opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä oppimistavoitteiden saavuttamisesta ja arvioinnista yhteisin opetusmenetelmä-, aika- ja tilajärjestelyin”.
Co-teaching’in toimintamalleja on monia, esimerkiksi
- paralleeliopetus: opettajat työskentelevät samanaikaisesti opiskelijoiden eri alatiimien kanssa, ehkä samassa tilassa mutta eri osatehtävän parissa
- tukiopetus: toisella opettajalla on opetuksellinen päävastuu ja toinen tukee sitä esimerkiksi ohjaten opiskelijatiimien toimintaa täydentävä tai
- integroitu opetus: kukin opettaja kaikessa toiminnassaan käyttää hyväksi, tukee ja vahvistaa toisen opetusta
- tiimiopetus: tiimin opettajat suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat yhtäläisesti opintojaksolla sekä kantavat samalla tavalla vastuuta opiskelijoiden toiminnasta
Co-teaching toimintamallia ei kuitenkaan voida toteuttaa nykyistä suuremmalla opetusbudjetin tai opettajamäärällä. Opettajien yhteistyöhön ja samanaikaiseen opetukseen käyttämä työaika pitää siksi säästää muualta vastuiden, roolien tai tehtävien jaolla, opetussisältöjen yhdistämisellä, opiskelijoiden omaehtoisen opiskelun ja tiimityön lisäämisellä tai muilla tavoin. Tässä en lähde keinoja miettimään tarkemmin, vaan luotan siihen että asiantuntija-opettajat yhdessä löytävät toimintamallin, joka on niin oppimisen kuin talouden kannalta tuloksellisin.
Edellä on tarkasteltu opettajan asiantuntijuutta tiedon, yhteisöllisyyden ja luovuuden näkökulmista ja toisessa artikkelissa tai toisen kirjoittajan pitää pohtia myös yhteistoiminnallista oppimista opiskelijan kompetenssin, osallisuuden sekä itseohjautuvuuden ja luovuuden kannoilta. Lennon, Sibelius ja Einstein tekivät loistavimmat luomistyönsä nuorina – tosin Sibeliuksen kohdalla se tarkoittaa alle 50-vuotiaana – ja nuorten asiantuntijuus onkin vahvimmillaan uuden luomisessa ja vanhan kyseenalaistamisessa. Tämä näkyy nykyään myös innovaatiotoiminnassa ja talouselämässä – esimerkkeinä ohjelmistoalan uudet palvelut ja yritykset – ja tätä vahvuutta tulisi yhä viisaammin vaalia ja hyödyntää Metropolian oppimistoiminnassa.
Juha Lindfors
erityisasiantuntija