Tänä päivänä strategisen päämäärän nimi on ”Innostava oppiminen”, mutta tavoite ja suunta ovat samat kuin alussa.
Vuosi 2011 toi pedagogiset linjaukset
Metropolian tuloskorttiin keskeisiksi toimenpiteiksi vuodelle 2011 oli muun muassa kirjattu:
”Yhteisöllisen, monialaisen, tutkivan ja kehittävän oppimisen toimintakulttuurin käynnistäminen sekä pedagogiset linjaukset”.
Vuoden 2011 aikana OIVA-tiimi työsti pedagogisia linjauksia yhdessä opettajien kanssa tulkintafoorumeissa.
Lopulta pedagogisiksi linjauksiksi kiteytyivät teemat:
- Yhteisöllisyys
- Kehittyvä ja luova asiantuntijuus
- Avoimet ja kansainväliset verkostot
- Jatkuva kehittäminen: laatu, arviointi ja palaute
Pedagogiset linjaukset otettiin ”Paras opetus” teemavuoden lähtökohdiksi ja ne lanseerattiin syyskuussa 2011 teemavuoden avajaisissa MetroSportissa Olympiastadionilla.
Vuosi 2012 käynnisti osaamisperustaiset opetussuunnitelmat
Vuoden 2012 keskeisenä toimenpiteenä oli osaamisperusteisten opetussuunnitelmien käyttöönotto. Osaamisperustaiset opetussuunnitelmissa edellytetään muun muassa:
- uudenlaista kokonaisvaltaista tapaa hahmottaa koulutusohjelman tuottama osaaminen ja että
- opiskelijoiden opintopolut ovat selkeitä, joustavia ja vaihtoehtoja sisältäviä
Vuosi 2013 kohti Oppijan polkua
Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksyi kesäkuussa Oppijan polku -ohjeen.
Elokuussa 2013 opetussuunnitelmatyö käynnistyi Oppijan polku -seminaarilla. Loppuvuoden opetussuunnitelmavastaavat työstivät opetussuunnitelmia lukuisissa työpajoissa.
Vuosi 2014 Oppijan polut ohjaavat opetusta
Vuoden 2014 alusta vastuu oppijan poluista siirtyi tutkintopäälliköille.
Alkuvuonna tulosalueilla on pidetty koko henkilöstön kehittämispäiviä, joissa teemana on mm. ollut yhteistoiminnallinen opettajuus. Ensimmäiset Oppijan polulle astuvat opiskelijat aloittavat opintonsa syksyllä 2014.
Ilse Skog
viestintäsuunnittelija