Kurkistus naapuriin
Metropolian korkeakouluyhteistyö 1/5
- pohdintoja, oppeja ja oivalluksia opettajuuden taipaleelta
Millainen on oma lähestymistapani opetukseen ja oppimiseen? Entä mitkä ovat keskeiset arvoni opetuksessa? Mitä on oppiminen?
Näitä isoja peruskysymyksiä pohdimme Aallon pedagogisessa koulutuksessa heti aamuvarhaisella.
Osallistuin syyslukukaudella 2015 parinkymmenen Aalto-yliopiston lehtorin ja professorin kanssa ”Oppiminen ja opetus yliopistossa”-kurssille. Kurssi on 5 opintopisteen osa Aallon henkilökunnalleen tarjoamaa yhteensä 25 opintopisteen pedagogisen koulutuksen opintokokonaisuutta. Sain kutsun mukaan ryhmään Metropolian Koulutuksen kehittämispalveluiden ja Aallon opetuksen kehittäjien yhteistyön myötä. Muuta yhteistyötä teemme myös esimerkiksi mahdollistamalla Metropolian ja Aallon opettajien välistä kollegasparrausta, jossa seurataan toisten opetusta, reflektoidaan sitä yhdessä, annetaan ja vastaanotetaan palautetta.
Jo ensimmäinen yhteensä neljästä lähipäivästä oli hieno kokemus ja uutta asiaa tuli yllättävän paljon! Jälleen kerran uusien ihmisten kanssa työskentely ja heidän kanssaan oppiminen oli todella antoisaa ja innostavaa. Oli mielenkiintoista huomata miten saman tyyppistä keskustelua pedagogiikasta käydään sekä yliopisto- että ammattikorkeakouluympäristössä. Yksi Aallon oman pedagogisen koulutuksen tavoitteista onkin pedagogiselle kielelle sanoittaminen.
Koulutus eteni niin, että vaihtelevien teoriaosuuksien välillä teimme jatkuvasti harjoitteita ja ryhmätöitä eri menetelmillä. Näin ollen saimme koko ajan käytännön kokemuksen kautta uusia menetelmiä omaan työkalupakkiimme. Opetusmenetelmät tuntuivat mainioilta, tarkoituksenmukaisilta ja tavoitetta tukevilta. Kuten aiemminkin käymissäni aikuis- ja täydennyskoulutuksissa koko ryhmän toisiaan täydentävän osaamisen hyötykäyttö toteutui todella onnistuneesti. Tuntui, että heti aluksi itselle kirkastui erityisesti käsitys siitä mitä oppiminen on – ja mitä se ei ole!
Tietyntyyppisenä muistisääntönä itselleni muun muassa kiteytyi ajatus, että on erittäin tärkeää miettiä konkreettisesti minkä suuruisia osaamistavoitteita yhdelle päivälle/kerralle tunnille voi ja kannattaa asettaa. Tässä on ehkä hyvä lähteä siitä, ettei oleta mitään, varaa keskustelulle riittävästi aikaa ja jos edetäänkin nopeammin kuin itse oli ajatellut voi vaikka kaiken varalta valmistella ns. ”bonustehtävän”, jonka voi tilanteen vaatiessa vetäistä takataskusta?
Opetus ja tutkimus ovat yliopiston ja ammattikorkeakoulun tehtäviä, mutta mikä oikeasti erottaa ammattikorkeakoulun tehtäviin kuuluvan soveltavan tutkimuksen ja yliopiston tutkimuksen? Yliopiston tehtävissä keskiössä on tutkimusperustaisuus ja tutkimusorientaatio, mutta omien havaintojeni mukaan myös amk-sektorilla tämä toteutuu, ainakin nykyään yhä enenevässä määrin. Ainakin meillä Metropoliassa pyritään jatkuvasti tarkoituksen mukaisella tavalla tuomaan tutkimusperustaisesti ”sitä mitä on tutkittu” myös opetukseen. Tutkimushan ei aina välttämättä tarkoita sitä, että tehdään tutkimusta itse vaan se voi olla myös ns. ”tutkiva työote” omaan opetustyöhön ja oppimiseen, mikä taas tarkoittaa sitä, että lukee oman alan uusinta tutkimustietoa ja on ajan tasalla siitä sekä tarkastelee kriittisesti ja reflektoi omaa opetusta, tavoitteita, menetelmiä ja muuta toimintaa opettajana. Sama pätee opiskelijoihin eli esimerkiksi Metropoliassa projektioppimisessa on tutkimuksellinen lähestymistapa aiheeseen ja opiskelijat oppivat ”tutkivalla työotteella”.
Yhtenä aamupäivänä käsittelimme aihetta oppimiskeskeinen kulttuuri. Jäin miettimään mikä voisi olla oppimiskeskeisen kulttuurin vastakohta, opetuskeskeinen kulttuuriko? Kouluttajamme alusti ao. osiossa, että ”oppiminen vaatii opiskelijalta aktiivisia oppimistekoja”. Oppimiskeskeinen kulttuuri -ryhmätyötehtävässä kaikkien ryhmien pohdintojen keskiössä olikin juuri tuo opiskelijan/oppijan aktiivinen rooli. Oppiminen tähtää ajattelun ja toiminnan uudistamiseen ja vaatii aktiivista yhteisponnistusta toimijoilta – eikö vain?
Lähipäivissä käytetyt monipuoliset opetus- ja työskentelytavat tukivat oppimista; erityisesti näyttelykävelymenetelmä istui osallistujien mielestä oivallisesti oppimiskeskeinen kulttuuri -ryhmätöiden purkuun ja aiheesta käyty, tehtävän läpikäynnin edetessä syvenevä keskustelu laajensi kokonaisnäkemystä aiheesta ja nosti käytännössä esiin eri toimijoiden rooleja ja vaikutusmahdollisuuksia tuon kulttuurin kehittämisessä.
Kurssin keskusteluissa esiin noussut Aallon opetus-portfolio -käytänne kuulosti todella hienolta toimintatavalta ja hyvältä käytänteeltä. Jäinkin pohtimaan, että Aalto-yliopiston vaatimus ao. portfoliosta toimii varmasti hienolla tavalla yhtenä opetuksen ja oppimisen laadunvarmistuksen työkaluna ja takaa omalta osaltaan sekä laadukasta opetusta että opetuksen ja oppimiskeskeisen kulttuurin kehittymistä. Keskeistä on myös opetusosaamisen kehittäminen, joka on opettajan itsensä osaamisen kehittämistä ja siihen välineenä opetusportfolio on erinomainen. Erityisesti yliopistoissa, joissa tutkimus on isossa roolissa, tutkimusosaamisen ja tutkimusmeriittien näyttäminen on helpompaa ja yksiselitteisempää esimerkiksi tieteellisten julkaisujen avulla. Opetusosaamisen (sholarship of teacing and learning) dokumentointi on vaikeampaa Sain portfolio-aiheeseen kollegoilta lisävalaistusta lounaskeskusteluissa, jolloin minulle muodostui käytännön käsitys siitä, mitä tuo opetusportfolio pitää sisällään. Opetusportfolion tarkoituksena on kuvata ja arvioida omaa opetusosaamista ja kehittymistä opettajan reflektoivasti ja todentaa sitä liitteenä olevin näytöin. Opetusportfolion osia ovat esimerkiksi: opetus- ja ohjauskokemus, opetuksen ja opetussuunnitelmatyön kehittämiskokemus, oppimateriaalien kehittämiskokemus, oma opetusfilosofia ja lähestymistapa opetukseen, pedagoginen koulutus ja opinnot, kokemus opetuksen johtamisesta, opetusosaamisen kunniamaininnat, palkinnot ja arvioinnit sekä opiskelija- ja vertaisarvioinnissa saatu palaute. Mieleen jäi hautumaan ajatuksen oman ammattikorkeakoulukontekstiin istuvan opetusportfolion kokoamisesta. Miksei meillä Metropoliassa ole tämmöistä toimintatapaa? Ehkä tästä voisi kopioida hyvän käytänteen?
Aallon tietotekniikan laitoksen professorin Lauri Malmin vetämässä yhden iltapäivän osuudessa kiteytyi opetuksen/kurssin kehittämishistorian reflektoinnin ja dokumentaation tärkeys. Hän sanoitti, että on tärkeää kirjata ja välittää eteenpäin mikä opetuksessa ja oppimisessa toimi ja mikä ei toiminut, vaikkapa sellaisia tilanteita varten, että opettaja kurssilla vaihtuu. Erityisen tärkeänä kehittämishistorian dokumentaatiossa Malmi piti nimenomaan erilaisten havaintojen kirjaamista. Tässä yhteydessä tunnistin hyvän käytänteen Metropoliasta: syksyllä 2014 käyttöönotettujen Oppijan polku -opetussuunnitelmien suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin seurantaa tehdään Moodleen puolivuosittain. Tutkintovastaavien johdolla opettajatiimit käyvät opintojaksojen kehittämiskeskusteluita ja kirjaavat kehittämistyönsä ja havaintonsa koko Metropolian henkilökunnalle avoimeen Moodle-työtilaan. ”Opettajan tehtävä on tukea opiskelijan oppimisprosesseja, auttaa opiskelijaa muodostamaan mentaaleja malleja ja antaa sellaisia tehtäviä, joissa mentaaleja malleja voidaan testata”, sanoitti Malmi opettajan tehtävää.
Metataitojen noususta osaamisen keskiöön keskustellaan ainakin ammattikorkeakoulukentällä paljon, mutta ydinkysymys lienee onko keskustelu kyetty tai kyetäänkö se viemään myös opetuksen toteutukseen? Joudutaanko metataitojen osaamisen kehittämisen kustannuksella luopumaan jostain ja millä perusteella nuo valinnat tehdään? Miten varmistetaan, että opiskelijan osaaminen (=tiedot, taidot, asenne) kehittyy opintojen aikana niin, että satsaus kantaa hedelmää myös yhteiskunnallisesti? Mikä on opiskelijan vastuu omalla oppijan polullaan? Mikä korkeakoulun toimijoiden vastuu, miten varmistetaan toiminnan ja osaamisen laatu?
Koulutuksemme toimintatapa aloittaa päivä tekemällä katsaus edellisen lähipäivän jälkeen tuotettuihin pohdiskeleviin ja reflektoiviin lokikirjoituksiin nivoi päiviä hienosti yhteen ja tuki koulutuksen kokonaisuuden muodostumista. Reflektio-käsitteestä keskusteltaessa kiteytyi esimerkiksi se, ettei reflektiossa ole oikeaa tai väärää ja että reflektio on ennen kaikkea näkyväksi tekemistä. Lokipäivityksistä ja niiden käytöstä opetusmenetelmänä tuli hyvä lisä työkalupakkiin.
Opettajan onnistumisessa ja kehittymisessä omien vahvuuksien päälle rakennettu opettajuus on varmasti keskeistä. Mietin myös sitä, että samoin kuin asiantuntijatiimeissäkin ihannetilanteessa, on opettajalla hyvä olla ympärillä omaa osaamista tukeva/täydentävä kollegajoukko, jota voi omassa työssä hyödyntää. Jakamalla omaa tietoa ja kokemuksia saa myös muut avautumaan ja jakamaan osaamistaan. Useimmat ilahtuvat ihan suorista vinkkikysymyksistä. Jos jää ns. ”yksin” on syytä katoa peiliin: mitä minä voisin tehdä toisin? Voisinko osoittaa kehittämiskiinnostukseni kysymällä kollegan kuulumisia tai vinkkejä onnistumisista? Opettajuuden itsearviointiin tai ylipäätään oman kokonaisvaltaisen asiantuntijuuden kehittymisen peilailuun liittyen omalle muistilistalle on hyvä kirjata omien ryhmätyötaitojen jatkuva arviointi ja reflektio. Miten tällaisen osa-alueen saisi kytkettyä omaan opettamiseen ja opiskelijatyöhön jatkuvaksi ja luontevaksi osaksi? Oppimisessa todella olennaista on toisto ja motivaatio – myös opettajalla! Opettajana kehittymistä tukee reflektioherkkyys sekä innostus ja kiinnostus opetukseen ja oppimiseen. Reflektointitaitoahan voi systemaattisesti kehittää. Keskustelu työyhteisössä ja kollegat auttavat – entä miten itse voi ja on voinut auttaa? Miten minä toteutan yhteistoiminnallista ja tiimiopettajuutta?
Koulutuksen osallistujien välisen vertaispalautteen antaminen tai omalta osalta sellaisen antamisen ja vastaanottamisen kuunteleminen tuntui todella hyödylliseltä. Tätä harjoittelimme klinikkatyöskentelyllä. Huomasin kokeneemman kollegan osaavan upeasti sanoittaa opettajan tehtävää nimenomaan lisäarvon tuottajana. Lisäarvoa tuotetaan ennen kaikkea tieteellistä ajattelua eikä faktaa opettamalla. Opettajan tuo oppimistilanteisiin mukaan hiljaista tietoa, jota ei kirjoista löydä. Samoin opettajalla on kokemusta erilaisista ajattelutavoista, joita jakamalla ja reflektoimalla hän tuottaa mainittua lisäarvoa oppimistilanteeseen. Toisaalta jälleen kerran muistui mieleen oppimistilanteiden realistinen mitoitus ja se miten tärkeää on motivaatio ja olennaisen riittävä toisto. Opettajana kehittymiseen kuuluu erilaisia vaiheita. Dynaamisuuden lisäksi tarvitaan kykyä pysähtyä joustavasti. Matka jatkuu!
Kerromme myös jatkossa Metropolian ja muiden korkeakoulujen välisestä konkreettisesta yhteistyöstä säännöllisesti Metropolian oppimistoiminnan julkaisuissa ja muussa viestinnässä.
POHDITTAVAKSI: 4 NÄKÖKULMAA
- Mitkä ovat keskeiset arvosi opetuksessa?
- 1. Mikä on sinun roolisi ja tehtäväsi opettajana?
- 3.Onko tulevaisuudessa oppiminen yhä enemmän yhteisöllinen tapahtuma ilman hierarkiaa?
- Onko tulevaisuudessa keskeistä nimenomaan metakongitiivisten taitojen hallinta ja algoritminen ajattelu? Eli se että ymmärtää miksi ajattelee niin kuin ajattelee ja se, että ymmärtää miten jokin toimii.
Sanna Pihlajaniemi
suunnittelupäällikkö
Koulutuksen kehittämispalvelut
