WHAW – Mental Health Art Week
Metropolian Innovaatioprojektiopinnoissa on toteutettu projektioppimista jo muutamia vuosia. Keväällä 2014 Kulttuurin ja hyvinvoinnin innovaatioprojektiopinnoissa sosiaalialan ja toimintaterapian opiskelijat tekivät yhteisen projektin Suomen Mielenterveysseuran kanssa. Projektin ohjasivat Päivi Eskelinen-Roos ja Katriina Rantala-Nenonen (Sosiaalinen hyvinvointi).
Suomen Mielenterveysseura on tuonut Skotlannista Suomeen Mental Health Art Week -tapahtuman (Hyvää mieltä kulttuurista -toimintaviikko), joka toteutettiin ensimmäisen kerran 19. – 25.5.2014. Toimintaviikolla järjestettiin yksilön ja yhteisön mielen hyvinvointia pohtivia, tulkitsevia ja edistäviä kulttuuripainotteisia tapahtumia eri puolella Suomea. Suomen Mielenterveysseura osallistui viime vuoden toukokuussa toimintaviikon puitteissa Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tapahtumaan Hesperian puistossa, missä muun muassa Finlandia -talon, Musiikkitalon ja Sanomatalon henkilökunta viettivät iltapäivää siivoten Töölönlahden ympäristöä.
Kulttuurin ja hyvinvoinnin opiskelijat saivat tehtäväkseen kehitellä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -iltapäivään toimintaa, joka tuo esille mielenterveyden edistämistä esimerkiksi kulttuurin keinoin.
Projektityöskentelyn aikana opimme sietämään epävarmuutta ja pitämään aktiivisesti yhteyttä työelämäkumppaniin (Lainaus opiskelijoiden loppuraportista)
Tammikuussa 2014 opiskelijat ja opettajat aloittivat yhdessä Suomen Mielenterveysseuran aluekoordinaattorin Johannes Parkkosen kanssa kehittelemään Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -iltapäivää. Projektiin osallistui yhteensä 10 opiskelijaa, jotka jakaantuivat kahteen ryhmään. Opiskelijat kuulivat työelämäkumppania heidän tarpeistaan, etsivät taustatietoa ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä ja kulttuurin merkityksestä mielenterveydelle. Opiskelijat kehittelivät ideoita 20.5. iltapäivään yhdessä Suomen mielenterveysseuran sekä Finlandia- ja Musiikkitalon edustajien kanssa ja toteuttivat tapahtuman yhdessä työelämäkumppanin kanssa.
Innovaatioprojektin tarkoitus on kehittää sekä innovaatio- että projektityötaitoja. Opiskelijat laativat projektisuunnitelman, tekivät muistioita tapaamisistaan ja lopuksi arvioivat projektin sekä oman oppimisensa projektissa. Kehitetty toimintamalli esiteltiin myös Kulttuurin ja hyvinvoinnin innovaatioprojektiopintojen posterinäyttelyssä.
Toimintaterapian ja sosiaalialan opiskelijat hyödynsivät luonnollisesti omaa ammatillista osaamistaan projektissa. Opiskelijoiden mukaan suuri haaste heille oli se, että projektin alussa kenelläkään ei ollut kovinkaan paljon vielä tietoa Mental Health Art Week -tapahtumasta. Iltapäivään osallistuvan henkilökunnan lisäksi tapahtuma oli avoin myös muille kaupunkilaisille. Valmiita vastauksia ei ollut kenelläkään, vaan työ sekä ratkaisut piti tehdä epävarmuutta sietäen aina ideavaiheesta lähtien; toki työelämäkumppanien ja opettajien ohjauksessa ja tuella. Opettajan näkökulmasta ohjaaminen projektioppimisessa on sekä projektin ohjaamista että oppimisen ohjaamista. Nämä ovat eri asioita. Opiskelijoiden kanssa pohdittiin esimerkiksi, miten tapahtumaan osallistujilta on mahdollista saada palautetta. Samalla kuitenkin opettajien tehtävä oli auttaa opiskelijaa hahmottamaan, mitä hän tässä projektissa konkreettisesti työskennellessään oppii.
Työ huipentuu tuloksiksi
Opiskelijat kehittelivät yhdessä Suomen Mielenterveysseuran kanssa Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tapahtumaan kuusi toiminnallista rastia, jotka mallinnettiin PDF-muotoiseksi esitteeksi projektituotoksen jatkohyödyntämistä varten. Toimintarastit noudattivat ”Mielenterveyden käsi” -työvälineen eri elementtejä, jotka ovat Uni ja lepo, Ravinto ja ruokailu, Ihmissuhteet ja tunteet, Liikunta ja yhdessä liikkuminen, Harrastukset ja luovuus sekä Arvot ja päivittäiset valinnat elämän eri ympäristöissä. Ajatus on, että nämä eri elementit ovat oleellisia ihmisen mielenterveyden kannalta. Esimerkiksi Harrastukset ja luovuus -toimintarastilla ihmiset saivat osallistua tilataideteoksen rakentamiseen. Taideteos rakennettiin niistä roskista, joita he olivat keränneet iltapäivän aikana. Arvot -pisteellä ihmiset saivat ottaa itsestään voimavaravalokuvan, joka julkaistaisiin Suomen Mielenterveysseuran sivuilla. Uni ja lepo -pisteellä oli mahdollista saada hierontaa esimerkiksi nystyräpalloilla.
Opettajilla ja opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua myös viikon avajaisiin Finlandiatalolla. Tapahtumassa muun muassa viikon kummit Wanda Dubiel, Kari Väänänen ja Pave Maijanen toivat tervehdyksensä ja ajatuksiaan mielenterveydestä. Avajaistapahtuma viritti meitä viikon tunnelmaan.
Seuraavana päivänä oli oma osuutemme Töölönlahdella. Iltapäivällä kaikki toimintapisteet olivat valmiina Hesperian puistossa ja odottelimme jännittyneinä. Tuleeko tänne ihmisiä? Saadaanko heidät osallistumaan? Rohkeasti opiskelijat aloittivat itse toiminnan pisteillä, ja pikku hiljaa mukaan löytyi iltapäivään osallistuvaa henkilökuntaa, Hesperian puiston auringonottajia ja muita kaupunkilaisia. Toukokuun aurinkoinen sää suosi tapahtumaa.
Eräs opiskelija kiteytti oman oppimisensa seuraavasti: ”Osallistuin, opin, olin aktiivinen, selvitin ja käytin omaa osaamistani hyödykseni samalla oppien paljon muista jäsenistä ja ryhmän ja projektin toimivuuteen vaikuttavista asioista.”
Yhdessä tekeminen ja oppiminen on antoisaa.
Katriina Rantala-Nenonen ja Päivi Eskelinen-Roos
Oppijan polullaHelmikuu 201530.1.2015